Joensuun Yliopisto
Etsi lisätietoa hakemistosta! Matkailualan tietokeskus

LAINAUS

Tietokeskuksen kokoelmat ovat kenen tahansa käytettävissä. Jokainen lainaaja tarvitsee Joensuun yliopiston kirjaston kirjastokortin, jonka voi hankkia täyttämällä hakemuksen kirjastossa. Muiden yliopistokirjastojen ja Mikkelin ammattikorkeakoulun kirjaston asiakkaat voivat pyytää virkailijaa aktivoimaan käytössään olevan kirjastokortin eli viemään asiakastiedot rekisteriin, jolloin sama kortti käy tietokeskuksessakin.

Matkailukokoelman kirjojen laina-aika on neljä viikkoa. Lukusalikokoelman kirjoja ja aikakauslehtiä ei lainata ulos kirjastosta.

Lainassa olevaan kirjaan voi jättää varauksen. Varaus tehdään henkilökohtaisesti kirjastossa täyttämällä varauskortti ja maksamalla varausmaksu, jos tiedon kirjan saapumisesta haluaa postitse.

Jos kirjaan ei ole varausta, asiakas voi uusia lainan puhelimitse tai kirjaston www-luettelon kautta. Myöhästyneistä kirjoista peritään sakkoa hinnaston mukaan.

KAUKOPALVELU

Matkailualan kirjoja välitetään kaukolainaksi muihin kirjastoihin. Saadaksesi kokoelmiimme kuuluvan kirjan Savonlinnan ulkopuolelle, Sinun tulee kääntyä lähimmän kirjaston puoleen. Emme lähetä kirjoja suoraan asiakkaille.

Kirjastot voivat lähettää kaukopalvelupyyntöjä kaukopalvelulomakkeella tai osoitteella:

Matkailualan tietokeskus
Matkailualan verkostoyliopisto - Joensuun yliopisto
PL 78
57101 SAVONLINNA

sähköpostiosoite: matkailukauko@joensuu.fi

Kirjastoilta peritään maksuja Joensuun yliopiston kirjaston voimassaolevan hinnaston mukaan.

TIEDONHAUT

Henkilökunta tekee tiedonhakuja asiakkaan toimeksiannosta. Tiedonhaun voi tilata myös elektronisella lomakkeella www:n kautta. Tällä hetkellä tiedonhakuja tehdään vain Matkailualan verkostoyliopiston opiskelijoille ja opettajille. Muita asiakkaita opastetaan tiedonlähteiden käytössä paikan päällä.

Matkailualan tietokeskuksella on käytössään Matkailun edistämiskeskuksen MeXtra-järjestelmä ja CAB Internationalin julkaisema CAB Abstracts -tietokanta sekä muita elektronisia palveluita, joissa matkailu on mukana. Tiedonhauissa kannattaa hyödyntää tietokeskuksen laatimaa Matkailualan asiasanastoa.

PALVELULOMAKKEET

- tiedonhakulomake

- hankintaehdotuslomake

- kaukopalvelulomake

Sivut päivitetty 16.3.2005




Sivukartta






Etusivu Aineistot Hakemisto Teemat Yhteystiedot Matkailualan verkostoyliopisto Joensuun yliopisto Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskus Matkailualan Professional Development-koulutus Matkailun edistämiskeskus